Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KNIGHTHOOD HILDING ”HILTSU”

viileä tuuli pyyhkäisee kyyneliä poskeltani, jälleen sanon jäähyväiset
joka keräsi sydämeeni niin paljon muistoja ja ajatuksia
aurinkoa ja rakkautta, jotta jaksan taas odottaa uuden kevään sinisiä lauluja

 

 

 

 

ROTU: Irlanninsusikoira

SYNTYNYT: 13.06.2000

POISTUNUT LAUMASTA: 26.01.2007

VÄRI: Brindle

KASVATTAJA: Kennel KNIGHTHOOD

Sirkka ja Rune Hansson.

Lillgården sönnarslövsv 109

290 10 TOLLARP SVERIGE

OMISTAJA: Nina Koivumäki

 

 

SUKUTAULU

 

ISÄ: S MVA Beatus Deus

        Isänisä: FIN MVA PMV-97 Beatus Arbiter

        Isänemä: FIN MVA PMV-97 MV-98 Beatus Bi-Color

 

EMÄ: Vollroff´s Ambrosia Lane

          Emänisä: CANCH KBHV-93 DKUCH SUCH Superstar In Command

          Emänemä: SUCH Knällasen´s Zeferis

 

JÄLKELÄISET:

          Beatus F- pentue

          Brokenwheel F- pentue

 

MUUTA: FIN MVA

 

OPERAATIO HILDING

ELI KOIRAN  NOUTO TOLLARPISTA- TAMPEREELLE 2-5.10-2001

 

Minulle niin rakkaan koirani Vilhon, maallinen elämä oli päättymässä. Tiesin että lopullinen päätös olisi tehtävä pian. Niin vaikeaa kuin se olikin, Vilho joka oli elämää suurempi koira nukkui pois 1.10.2001. Suru on suunnaton, mutta kaiken on jatkuttava.

En kuitenkaan halunnut olla ilman koiraa- irlistä. Siispä vilholle seuraaja.

Soitin pentutiedusteluun Lepistöille, kodittoman koiran toivossa Tarjalle, eipä ollut mukavaa kuultavaa. Ei ollut isoa saati pientä. En halunnut luovuttaa, jatkoin hakua. Outi ja Timo (Beatus) pienen etsinnän jälkeen ilmoittivat että Ruotsissa, Hanssoneilla, on punainen, 16kk poika, toivon kipinä heräsi.

Lukuisten puhelinsoittojen jälkeen asia oli selvä. Ei kun tuumasta toimeen, hakureissu suunnitteille ja menoksi.

Matkaseuraksi sain Siltasen Annen (Gwendellys) vannoutunut irkku-ihminen (ruotsin kielikin hallussa…toisin kun eräällä…)

Niinpä me lähdimme jo parhaat päivänsä nähneellä autollani ja Outin antamalla kartalla ja ajo-ohjeella matkaan.

Turusta Sea Windin iltalaivalla Tukholmaan. Aamu pirteinä, aamuruuhkassa kohti Tollarpia. Automme ei selvästikään pitänyt oudon maan väenpaljoudesta ja sehän alkoi kiehua, mutta mieli teki moottoritielle ja tunteet viileni.

Jatkoimme matkaamme Outin ohjeiden mukaan. ” Pian Tukholman eteläpuolella haarautuu iso tie kohti Göteborgia, sinne ei kannata mennä” Emme meneet vaan jatkoimme E4:sta etelään. Jonkin verran Tukholman jälkeen ajokkimme loukkaantui jälleen. Jostain syystä siitä ”hävisi voima” kaasu pohjassa ja vauhti vain hiipui… Onneksemme vika kuitenkin korjaantui itsestään. Meidän piti myös tavata eräs tuttu rekkakuski. Siitä sen verran että, kun yhdistetään kaksi naista, puhelin, ulkomaat sekä mies, niin kaikki ei aina suju hyvin! Erinäisten kommellusten jälkeen saimme miehen kyllä puhelimeen, liian myöhään. Hän oli jo meidät ohittanut.

Lähestyimme Jönköpingiä, ”Tie kulkee Jönköpingin läpi, mutta muistaakseni lähes koko matkan nelikaistaisena” Taisihan se nelikaistainen ollakin. Matkamme jatkui kohti Markaryd- nimistä paikkakuntaa, ”sieltä käännytään päätieltä pois kohti Emmaljungaa, Hässelholmia, ja Kristianstadia. En muista mitä viitassa on, mutta jokatapauksessa se on selvästi viitoitettu, sen muistan. Ennen Kristianstadia käännytään taas etelään, viitoitus Malmö, Ystad jos oikein muistan”. Nyt olimme jo lähellä tollarpia ja jännitys tiivistyi. Löysimme helpohkosti perille. Outin sanojen mukaan ”ihan helppo löytää, paitsi Romsin Kimmolle, joka eksyi jopa sinne ajaessaan” Pitää paikkansa. Hanssoneille on helppo löytää.

Perillä vastassamme oli Sirkka, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi, sekä tietenkin matkamme pääkohde Knighthood Hilding, myöhemmin Hiltsu. Ihastuin ensi silmäyksellä. Tiesin heti ettei matkamme ollut turha. Miten iloinen ja suloinen poika luoksemme tulikaan. Kaunis pää, hyvät korvat ja kulmaukset. Hyvä runko, kauniit silmät ja lempeä katse. Luonne kuin enkelillä. Tutustuimme myös äiskään, Vollroff´s Ambrosia Lane sekä iskään Beatus Deus. Selvisi sekin , mistä poika oli hyvät ja kauniit piirteensä sekä luonteensa ja tapansa perinyt.

Koiriin tutustumisen jälkeen olikin kahvitusta ja puhetta koirista. Ehti siinä talon isäntäkin jo kotiutumaan. Juttu tuokion jälkeen, kävimme Hiltsun kanssa kävelyllä, jotta hieman tutustuisimme toisiimme. Palattuamme olikin vuorossa ruokailu, herkuttelun jälkeen, emäntä passitti meidät lempeästi nukkumaan. Aikataulummehan oli aika tiukka ja meillä oli vielä edessä ajo Tukholmaan ja aamulautalle.

Parin tunnin torkkujen jälkeen olikin vuorossa pientä purtavaa, en ole aikoihin syönyt niin hyvin! Enää oli jäljellä paperipuoli ja lähtöhetki. Siispä pakkasimme itsemme, Hiltsun sekä Sirkan antamat eväät (joita olikin runsaasti) autoomme ja ja tarkastettuani öljyn (lisäsin n. litran), jätimme Sirkalle ja Runelle hyvästit ja suuntasimme matkamme kohti Tukholmaa.

Paluumatka sujui hyvin, vaikka olikin yö ja vettä satoi välillä kovastikin. Pysähdyimme tankkaamaan ja syömään eväitä ja pissattamaan Hiltsua ja vaihtamaan kuskia.

Aikansa Hiltsu ihmetteli touhujamme, mutta luovutti ja asettui nukkumaan.

Aamun sarastaessa saavuimmme aamuruuhkaiseen Tukholmaan. Automme joka oli kait väsynyt, kiivastyi ruuhkasta niin, että satamaan päästyämme kiehui.

Jätimme auton rauhottomaan ja nousimme kaselemaan auringon nousua ja laivan saapumista. Lisättyäni vetää ja litran öljyä, pääsimme vihdoin laivaa, hyttiin ja nukkumaan. Herättyämme söimme Sirkan eväitä sängyillämme makoillen ja jutellen. Saipa Hiltsukin eväistä osansa.

Kiertelimme kansilla ja käytävillä, pienenä toiveena että ukko pissaisi, mutta ei, hienot pojat eivät sisälle pissi! Ostoksilla käynnin jälkeen pakkauduimme jälleen autoon ja ajoimme satamaan jossa Outi jo meitä odottelikin. Vaihdettuamme kuulumiset ja Outin tarkastettua Hiltsun jatkoimme matkaamme kohti Poria.

Siellä sanoimme kiitokset Annelle, joka suuntasi oman laumansa luo Honkakoskelle. Me jatkoimme Ahlaisiin vanhempieni luo. Aamulla sullouduimme jälleen autoon ja ajelimme Tampereelle. Kotiin päästyämme Hiltsu katsasti paikat  ja totesi kai uudeksi kodikseen. Niin oli reissumme onnellisesti ohi. Ajo-matkaa kertyi n.1850 km.

Aikataulu piti hyvin. Matkakassakin riitti (oli muuten todella PIENI kassa) Auto toimii yhä. Kiitos Sirkan, nälkä ei yllättänyt.

Muuta ei tarvittu, kuin hyvät ajo-ohjeet, vähän rahaa, mukavaa matkaseuraa.

Hiltsu on kotiutunut hyvin. On kiltti ja kuuliainen koira.

 

 

Hiltsun Tampereelle muuton jälkeen, aika kului toisiimme tutustuen. Aikanaan lauma kasvoi keväällä 2002 Salukipoika Topilla, joka jäi auton tönäisemäksi ja menehtyi 2004.  2002 lokakuussa Seinäjoella Hiltsusta tuli FIN MVA. Sitten lisäännyin minä, ihanalla poikalapsella tammikuussa 2003. Topin kuoltua salukiksi salukin paikalle tuli Tiuku tyttönen alkuvuonna 2005 ja vielä toinenkin saluki, kodinvaihto tyttö Kerttu 2006 helmikuussa..

Elämänsä aikana Hiltsu valioitui ja sai kaksi pentuetta. Vanhemmiten ei enään sietänyt muita uroksia liian lähellä.

Tammikuussa -07 Hiltsu alkoi ontumaan oikeata takajalkaansa. Kahdessa viikossa poika meni niin huonoon kuntoon että oli jälleen luopumisen aika.

Haikein mielin tilasin kaverilleni sen viimeisen matkan. Edellisenä päivänä Hiltsu oli niin huonona ettei tullut enään ovelle vastaa. Pihalla kävi tekemässä asiansa, muuten vain nukkui. Perjantaina 26.1.2007, kotiin tullessani Hiilu tuli ovelle vastaan, kävi takapihalla, käveli kaikilla neljällä jalallaan. Kun sitten kysyin että mitäs Hiilu mennäänkö, se nousi pediltään ja käveli ylpeänä luokseni. Otti pannan kaulaansa ja käveli autoon. Autosta omin jaloin lääkäriin ja toimenpide huoneeseen. Lääkäri
tutki koiran ja tuli samaan päätökseen kuin minäkin, pyysin sitä makuulle ja istuin itse viereen. Pää sylissäni, Veeti poika vierellään, lähti meidän kuningas viimeiselle matkalleen. Ylpeänä ja pystypäin niin kuin vain kuningas voi.

Hiiluli tuli vielä käymään kotona jossa tytöt kävivät jättämässä hyvästit isolle kaverilleen. Kumpikin haisteli ukon päästä hännänpäähän ja totesivat asia selväksi. Kumpikaan ei ole Hiltsua etsinyt. Lapselleni kerroin että Hiltsu meni taivaaseen. Tuo pieni lapsi sitten kysyi: äiti, onko siellä niitä ilmapallojakin? On, vastasin. Leikkiikö Hiltsu niillä siellä? Kyllä, kyllä se leikkii, ja katselee meitä pilven reunalta. Me ei voida Hiltsua enään nähdä eikä silittää, mutta me voidaan rakastaa Hiltsua aina. Niin voidaankin, vastasi tuo 4-vuotias pikkumies.

Luusyöpä oli Hiltsun kohtalona. Toistaiseksi meille ei uutta koiraa tule. Tyttöjen kanssa jatketaan matkaa. Mutta en vanno mitään. Ehkä jonain päivänä, Irlanninsusikoira jälleen tulee meille, kukapa tietää…

Siihen asti rapsuttelen ja halailen toisten Irlanninsusikoiria. Neuvottelen asiasta itseni ja Veetin kanssa...
©2017 Birch hill dogs & cats - suntuubi.com